Perjantai 27.1. Yleisurheilun kilpailukausi myrskyää jo täydellä teholla. Kutakuinkin kaikki hallikaudella kilpailevat kärkiurheilijatkin kaivavat viimeistään tällä viikolla kilpailuromppeensa esiin. Kilpailuja on tarjolla melkeinpä jokaisella hallipaikkakunnalla. Oma porukkamme kilpailee luonnollisesti kotikisoissamme Hippoksella lauantaina.

Hallikauteen valmistaudutaan harjoituksellisesti monella eri tulokulmalla. Vaikka hallikautta joskus vähätelläänkin ja sille annetaan ”vain harjoituksellista -roolia”, niin suurin osa kilpailevista kuitenkin hakee uudelle suorituskykytasolle pääsyä. Suurimpana haasteena uudelle tasolle pääsyyn on monesti hallikauden lyhyys. Suorituskykyä nostavat kisat jäävät liian vähiin. Toisaalta joissakin hallilajeissa vertailu ulkoratakauteen on vaikeaa mm. olosuhteiden (esim. hallikaarteet, tuulettomuus) ja eri kilpailumatkojen (60 m) takia.

Omassa valmennusajattelussani hallikaudella on tärkeä rooli. Se on mahdollisuus. Mahdollisuus päästä uudelle tasolle ja vakiinnuttaa uusi taso. Mahdollisuus naatiskella kilpaurheilun parhaista juhlahetkistä… Karrikoidusti ajattelen niin, että kilpailukaudella kilpaillaan ja harjoituskausilla harjoitellaan. Kilpailujen tulee olla urheilijalle merkityksellisiä. Kilpailuissa on latausta ja kilpailuissa otetaan kaikki mahdolliset voimavarat käyttöön. Kilpailuissa pitää olla energiaa… Siksi kilpailukauden treenaaminen on aikamoisen vähäistä. Kuormittavia ja kehittäviä ”treenejä” ovat melkeinpä vain kisat. Edustan siis sitä ”koulukuntaa”, missä kovasta harjoittelusta ”uskalletaan” luopua ja edetä kilpailemisen ehdoilla. En ole havainnut suht pitkänkään lepäilyn ja ”löysäilyn” aiheuttavan ongelmia. Päinvastoin. En ole koskaan kovakuntoisen laskukunnosta huolissaan. Mutta huonokuntoiseen kuntoonpääsystä useinkin. On tietenkin paljon laji- ja ikäkohtaisia sekä yksilöllisiä eroja. Mutta minusta ainakin pikaisemmissa juoksuissa: lepo on nopeuden paras kaveri. Kunhan sitä ennen on harjoiteltu 🙂

Keskiviikko 1.2. Viime lauantain perusteella otsikko pitää paikkansa ja ei pidä paikkaansa (otoksella n = 3) 🙂

Emmalle 5 vrk ei riittänyt palautumiseen 400 m:n kisasta. Tai paremminkin palauttamaan kolmesta kisasta, mitkä kisattiin kahdeksassa päivässä. Joka tapauksessa nelkun kisoista palautuminen on Emmalle ”uutta ja ihmeellistä” ja kun vielä Hesan 400 metrillä vire / irtiotto oli tosi hyvällä tasolla, niin palautuminen viivästyi. Eikä yölle ajautunut paluumatkakakaan helpottanut palautumisen käynnistymistä. Hesan kisan jälkeen ohjelmassa oli ma aerobinen treeni + hieronta, ti kehonhuoltoharjoitus (fyssarin vetämä), ke räjähtävä voima (suht lyhyt), to verkkailua / lihaskuntoa / huoltoa ja pe lepo. Eli melko kevyttä. Sekä ke treenin että la kisan verkoissa olo tuntui hyvältä, mutta väsy tuli nopeasti. La aitakisa oli tehotonta ja teimme pikaisen päätöksen jättää suunnitelmissa ollut 200 m pois kisaohjelmasta. Oman kokemukseni mukaan, jos treenin alussa irtiotto on hyvä, mutta tehontuotto hiipuu nopeasti, on se selkeä signaali hermoston väsymistilasta. Emma kestää yleensä tehotekemistä hyvin, mutta nyt oltiin menty hieman sietokyvyn yli. Oli helppo päätös jättää kakkonen väliin. Jälkikäteen ajateltuna olisi ollut hyvä siirtää myös ke voimaharjoitus päivällä eteenpäin tai jättää se kokonaan väliin.

La kisan jälkeen on nyt kolme päivää palauteltu. Katsotaan joko tänään Emman palautuminen olisi ok… Tilannereagoimaan jouduttiin myös Adan kohdalla. Hesan pituuskisassa huomattiin, että toisen jalan akillesjänteen alla oleva bursa (limapussi) hiukan ärtyilee, kun laittaa pituuspiikkarit jalkaan. Muilla piikkareilla ei ollut oireita. Annoimme jalan rauhoittua ma-pe ja jätimme suunnitellun pituuskisan pois ohjelmasta la. Kevyt viikko teki hyvää ja Ada paransi reippaasti enkkaansa 200 metrillä. Varsinkin nuorten urheilijoiden kohdalla pitäisi malttaa olla maltillinen. Pikkukolotuksista pääsee usein irti lyhyessä ajassa, isommista pidemmällä ajalla… Tällä viikolla viritellään vähän pituuspiikkaria ja kokeillaan miten homma toimii.

Petterin kanssa oli tavoitteena palauttaa hyvä juoksuasento ja -rytmi la kisaan. Parempaan suuntaan mentiin, mutta vieläkin tekemistä riittää. Tehtiin ke helppo määräintervalliharjoitus, pe helppo tekniikka- / nopeustreeni ja la oli siis 200 m:n kisa. Kaikissa tavoitteena tekniikka-asiat. Sunnuntaina vielä puntin yhteydessä juoksua alkuun ja loppuun. Toistoja siis viiteen vuorokauteen suht tiheästi, mutta vähän kerrallaan. Ja tehoja vaihdellen. Su jälkeen jäi sellainen fiilinki, että löysimme oleellisen. Parin päivän palauttelun jälkeen tänään radalle ”testaamaan”, onko homma ns. selkäytimessä 🙂

Torstai 2.2. Otsikkoon viitaten: lepoakin on monenlaista. Kun urheilijat ovat pääosin ”ammatiltaan” opiskelijoita, niin välillä ”työn” eli opiskelun ja levon suhteessa on haasteensa. Ongelma moninkertaistuu, kun yhtälöön liitetään mukaan vielä intensiivinen harrastus eli tavoitteellinen kilpaurheilu. Ja kun jotkut urheilijat hamuavat (osin pakon sanelemana) vielä lisäksi palkkatyötäkin tuohon yhtälöön. Tällöin tuloksena on useimmiten tavoitteellista näennäis- tai kompromissiurheilua: tavoitteita ja haluja on, mutta käytännön ratkaisut eivät tue tavoitteisiin pääsyä.

Omassa valmennusryhmässäni tilanne on em. asioissa on pääosin suhteellisen hyvä, tosin melko erilainen. Petteri tekee graduvaiheen opintojaan ja Adalla on abivuosi lukiossa. Emma on tehnyt hatunnostoisen arvoisen valinnan satsata ainakin toistaiseksi puhtaasti urheiluun (aloittaa tosin osa-aikatyön näinä päivinä). Harvoin kumminkaan kenenkään kohdalla täytyy tehdä isompia kompromissejä harjoittelun suhteen. Enemmänkin opiskelut on huomioitava päiväkohtaisissa aikatauluissa. Emmalla on ollut nyt loistotilanne, kun harjoittelua on voinut tehdä kotioloissakin ”kuin leirillä”. Se näkyy kehittymisessä.

Eniten palautumiseen ja harjoitettavuuteen vaikuttaa opintojen aiheuttama kuormittuneisuus, suomeksi sanottuna opintostressi. Koejaksot, tentit ym. vaikuttavat erityisesti urheilijan harjoitettavuuteen, palautumiseen, sairastumisherkkyyteen ym. Petterillä on menossa hallikauden kanssa päällekkäin tiukka opintojakso graduineen ja tentteineen. Supermotivoitunut mies ei tietenkään halua opintojen häiritsevän millään tavalla kisoihin latautumista ja niistä palautumista. Mutta toisaalta tuokin opintovaihe on hoidettava ”alta pois”. Hiukan stressaava tilanne. Vaatii fiksuutta osata ottaa kokonaisuus huomioon niin, että molemmat tulee hoidetuksi hyvin. Onneksi Petteri on fiksu. Valmentajasta en ole varma 🙂 Adan opintokalenterissa seuraava ”stressipiikki” osuu maaliskuun kirjoituksiin.