Torstai 19.1. Yllättävän usein valmennuksessa joutuu toimimaan ns. ”kokeilukulttuurin” hengessä. Toimitaan tilanteissa, luodaan linjoja ja tehdään ratkaisuja, joista ei ole aikaisempaa kokemusta. Ainakaan kyseisen urheilijan kohdalla. Tottakai yleisesti ottaen esim. valmennuskokemuksesta on apua, mutta ei välttämättä kuitenkaan hirmuisesti. Urheilijatuntemus auttaa jo enemmän. Mutta silti ratkaisuissa on mukana suht usein ripaus ”parasta mahdollista ennustetta”. Ja joskus tehdään jopa valistuneita arvauksia 🙂 Muutama esimerkki asiasta.

Kun näin ensimmäisiä kertoja Koistisen Adan juoksevan ja liikkuvan, niin huomiota kiinnitti poikkeuksellinen helppous, jousimaisuus ja kimmoisuus. Varsinkin juoksu oli silmiinpistävän luonnollista ja sujuvaa. Kun Ada sitten onneksi kiinnostui yleisurheilusta ja tuli valmennukseeni, niin ajattelin, että yksi hänelle sopivista lajeista voisi olla 3-loikka. Koska telinevoimistelu ei ollut totuttanut häntä kuitenkaan iskuttavaan tekemiseen, niin päätin, että iskutuksen ja esim. loikkamäärien suhteen kannattaa edetä hyvin maltillisesti. Näin teimmekin. 3-loikka sai odottaa. Siitä huolimatta ex-voimistelijan nilkkojen ja säärien (mm. penikkavaivat) kuormittamisen kanssa on saanut ns. ”taiteilla”… Viime syksynä aistin, että nyt ”valmistautuminen” on edennyt siihen pisteeseen, että voimme lisätä loikkaharjoittelua ja ottaa mukaan myös 3-loikan lajiharjoittelua. Noin kerran viikossa tapahtunut kovempi loikkaharjoittelu on ollut erittäin kehittävää, mutta myös erittäin kuormittavaa. Se on ollut ”pakko” huomioida selkeästi kaikessa muussa ”iskutustekemisessä”. Olemme selvinneet kuitenkin ongelmitta ja Ada on parantanut loikkimistaan rutkasti. Samalla tehokas loikkaharjoittelu on vaikuttanut positiivisesti myös muihin asioihin, kuten nopeuteen, juoksutekniikkaan ja pituushyppyyn… No, homma eteni siihen pisteeseen, että Ada hyppäsi tiistaina ensimmäisen loikkakisansa Urheiluoppilaitosten mestaruuskisoissa. Vauhtia 12 askelta ja tulos 12.22. Mukava avaus! Mielenkiinnolla odottelemme seuraavia karkeloita… Tässä(kin) yhteydessä suurkiitos lajikonsultti Hessu Hervalle!

Kun aloitimme syksyllä ”loikkaprojektin”, en todellakaan tiennyt varmaksi, mihin se johtaa. Enkä tiedä vieläkään. Miten urheilija kehittyy ko. ominaisuudessa? Minkälaisia määriä ja tehoja voi käyttää? Miten usein kovempaa loikkimista voi tehdä? Miten urheilija palautuu ko. harjoituksista? Miten loikkaharjoittelu vaikuttaa muuhun tekemiseen? Sotkeeko 3-loikkaharjoittelu pituustekniikkaa? Kestääkö keho? Johtaako tai vaikuttaako se lajivalintaan? Jne. Paljon kysymyksiä. jos joku valmentaja sanoo varmasti tietävänsä kaikkiin tuontyyppisiin kysymyksiin vastaukset etukäteen, niin älkää uskoko. Hän huijaa 🙂

Usein mennään siis enemmän ja vähemmän kohti tuntematonta. Jatketaan aiheesta loppuviikon aikana…

Lauantai 21.1.  Petterillä on ollut koko uransa ajan aivan erinomaiset valmentajat! Siis ennen minua 🙂 Useampia eri valmennusmalleja on toteutettu urheilijan erittäin hyvällä paneutumisella tekemiseensä. Kaikesta huolimatta tilastopajallinen fakta on, että Petteri on juossut toistaiseksi voimassa olevan päälajin ennätyksensä vuonna 2011. Niinpä meidän tulee löytää uusia kehittäviä elementtejä tekemiseen ja siten löydettävä lisää vauhtia aitarundille. Nimenomaan siis aidatulle ratakierrokselle. Muut matkat ja kisat ovat vain välineitä, osa valmistautumista päämatkan kisoihin. Maukkaita välipaloja pääruokien välissä.

Kun valmennukseen tulee hyvin valmennettu suht kokenut urheilija, niin on mentävä vähän kuin häissä: mukaan otetaan jotain vanhaa ja jotain uutta, lainata ei kummiskaan tarvitse 🙂 Eli opitaan urheilijan harjoitteluhistoriasta ja otetaan takavuosina hyvin toimineet jutut mukaan, mutta väritetään niitä joillain uusilla jutuilla ja koitetaan saada kokonaisuus toimimaan entistä paremmin.

Syksyn aikana olemme hakeneet suhteellisen musta-valkoista ns. ääripääharjoittelumallia. Mitenkähän tuon selittäisi… Hmmm… Jaetaan juoksuharjoittelu tehoalueiltaan vaikka viiteen tehoalueeseen. Vitonen on nelkun kisarytmistä (tai jopa sen yli) menoa ja ykkönen helppoa määräintervallitasoista (tai jopa ali) juoksua. Olemme koko syksyn ajan viihtyneet pääosin nelos-vitosalueella + ykkösalueella. Ns. välialuetta emme ole juurikaan käyttäneet. Emmekä myöskään ihan maksimi tehoaluetta (tyyliin 100 m:n kisateho). Aluksi tehokkaammat juoksut olivat pääosin ns. hapotonta nopeusketävyyttä, sittemmin ns. pidempää nopeutta (matkat 100-200 m) ja nyt KVK:lla sitten sekä hapollista nopeuskestävyyttä ja (lähes) maksimaalista nopeutta. Viimeisin pykälä toteutuu pääosin kisoissa. Koko ajan harjoittelussa on ollut mukana paljon aerobista harjoittelua, syksyllä enemmän, mutta myös nyt kisakauden aikana mm. minuuttijuoksuja ja peruskestävyysharjoittelua. Tavoitteena on lisätä lajiharjoittelun kokonaismäärää ja erityisesti lajirytmisen juoksun harjoituskertoja harjoitusvuoden aikana. Ja samalla vahvistaa aerobista puolta ja palautumiskykyä.

Tavoiteltu kimmoisa ja vauhdikas askelmalli toimii välillä jo oikein hyvin. Tänään Myllypuron kakkosella tavoiteltu askelmalli ei oikein pelittänyt. Huomenna nelkulla toivon ja uskon homman toimivan paremmin. Vaihtelua on kummiskin vielä melko paljon.

En ole koskaan noin voimakkaasti ääripäistänyt harjoittelua. Vahva ”kutina” on, että tämä malli sopii Petelle. Mutta kesällähän tuo sitten nähdään. Osittain kohti tuntematonta mennään tässäkin…

Sunnuntai 22.1. No, ei se Petterin askel pelittänyt tänääkään. Oudon näköistä juoksua, ei ollenkaan petterimäinen juoksuasento, kontakti meni ihan läpi, ei tuttua ”tönäisyä” askeleessa ja sitä myöten askeleen kimmoisuutta / lennokkuutta… Ääh.. Tätä ei todellakaan haettu… Täytyy pohtia, mistä moinen. Onneksi huomenna vastaanottoaika luottofyssarille. Arvaan, että lantio-alaselkä seudulta löytyy ”jumisuutta” tms.

Adalla kulki juoksu, mutta lankulle tulo ja ponnistusrytmi oli ihan hukassa. Juoksutekniikka on hiukan muuttunut ja vauhti kasvanut. Meinaa olla vaikea niveltää juoksu tehokkaaksi pituusponnistukseksi. Noin matalia hyppyjä en ole Adalta nähnyt. Sotkeeko 3-loikka pituutta?? … Pituuden jälkeen treeninä rennonreippaasti 200+150+100 m: aivan erinomaista juoksua. Kiva katsella ja varmasti myös kiva juosta 🙂

Emma tykitti tosi hienon juoksun. Uran eka oikea 400 m: aika 55.94! Varsinkin halliradalla juostuna, aika yllätti tosi positiivisesti… Olemme kevääseen 2015 saakka rakentaneet pohjaa nelkkua varten; tai enemmänkin olemme rakentaneet laaja-alaista juoksupohjaa. Sen jälkeen alkoi n. 15 kk kestänyt sairastelukierre, mikä pakotti keskittymään pika-aitoihin. Emme ole ”terveinä takavuosina” kuitenkaan tehneet varsinaista hapollista nopeuskestävyysharjoittelua, emmekä ole myöskään päässeet kokeilemaan, miten kilpaileminen ratakierroksella kehittää tuloskuntoa. Aerobinen kunto ja nopeustaso ovat kiipineet kuitenkin vuosi vuodelta eteenpäin. Viime syksyn kolmen kuukauden lääkekuuri kun puri, niin tehtiin päätös nyt myös kisata nelkulla. Pika-aidat olkoon nyt hallissa sellainen ”hauskanpitolaji”, mitä on tehty ja tehdään vähemmän. Ei ois kumminkaan eka kerta, kun hauskuus ja vauhti ovat toistensa parhaat kaverit 🙂 Tiistain 8.41 aita-avaus huonolla lähdöllä olikin oikein hyvä. Viime hallikaudella eka kisa 8.57 ja viimeinen 8.29…

Emman kohdallakin ollaan siis hiukan uuden äärellä. Katsotaan, mitä ”happokisaaminen” saa aikaan. So far vaikuttaa, että ”happojuoksut” ovat parantaneet terävyyttä ja irtiottoa…